Keski-ikä
Täytin juuri 40 vuotta. Pidätin viime kuukaudet hengitystä…
Aivan kuin silloin, kuin vietin uudenvuoden aattoa vuonna 1999… Jotenkin sama tunnelma.
Ja sitten, ei mitään.
Tuntuu hullulta, mutta sitä jotenkin valmistautui jonkun (kaiken?) loppumiseen. Silloin vuonna '99 ja nyt, kuukauden tai jopa koko vuoden ennen merkkipäivää.
Muistan nuorena olleeni varma siitä, että kuolisin ennen ylioppilaaksi pääsyä, sillä oli epätodellista saavuttaa jotain, mitä niin paljon arvostin. Olisi muutama rohkaiseva sana sanottavana tuolle nuorelle - tietäisitpä vain, mitä kaikkea on luvassa ja olet kaiken sen arvoinen.
On hurjaa ajatella, miten kaikki edeltävät sukupolvet taistelivat nälkää, köyhyyttä ja sitten vielä traumoja vastaan. Ei meidänkään sukupolvi ilmaiseksi ole päässyt, se tuskin elämässä on edes mahdollista, mutta edeltäjiemme epäitsekkyys ja päättäväinen työnteko heijastuu kaikessa siinä, mistä tänään saan nauttia. Miten saan kehittyä ihmisenä, harrastaa ja rentoutua. Tehdä päätöksiä, kasvattaa lapsia tutkimustietoon pohjaten, matkustaa vapaana. Rakastaa vapaasti.
Pidän tärkeänä, että kehitys jatkuu, että jokainen antaa työpanoksensa yhteiskunnalle, joka on riippuvainen riittävästä työvoimasta. Toivoisin, että kaikki saisivat riittävän sairaspoissaolon silloin kun sitä todella tarvitsevat ja työpaikan silloin kun se vain mitenkään on mahdollista.
Tiivistetysti: elämä paranee vuosi vuodelta, vaikka sen ei kuvittelisi olevan mahdollista.
Kommentit
Lähetä kommentti